Kyllä oli melkoinen mylläkkä ja väentungos tämän vuotisillakin markkinoilla! Tuntuu, että joka vuosi ihmisiä on aina vain enemmän - ja sehän on kerrassaan hienoa! Itse olin heti kymmeneltä ovella, johon oli syntynyt pientä jonoakin. Lopputuloksena kaikesta markkinahumusta on hyvä mieli ja tyhjä kukkaro.

Kaikkea ihanaa sain hankittua tänäkin vuonna. Erityisesti mieltä ilahduttavat vanhat pitsit ja niin ikään vanhat, henkäyksen ohuet kankaat, jotka löysin ihan sattumalta; en vain hoksannut tohkeissani kysäistä myyjän nimeä.

Ensimmäiseksi päätin suunnata joko Tarun (Astikainen) tai Väinölän Marian myyntipisteisiin - mutta niin oli moni muukin päättänyt !! Ihmismuuri oli näillä myyntitiskeillä ainakin silloin miltei läpipääsemätön. Tovin odotettuani minua lykästi ja  pääsin kuin  pääsinkin Tarun kanssa tekemään ensimmäiset kauppani. Olen ostanut häneltä ennenkin nukkeja niin Helsingin  kuin Tukholmankin markkinoilla,  ja aina hänen myyntipöytänsä ympärillä parveilee ihmisiä laumoittain. Siitä huolimatta hän jaksaa olla aina ystävällinen ja
kiireettömän oloisesti jakaa neuvoja ja antaa ohjeita ja vinkkejä koskien milloin vaatteiden ompelua, milloin hiuksien kampaamista tai peruukin vaihtoa. Kiitos Taru!! Rauhaniemi sai arvoisensa isännän, KOMEAN ja arvovaltaisen näköisen, tiukkailmeisen, mutta lempeän. :) Apteekkaari, agronomi Tiger on tällä hetkellä ilman vaatteita, ja hiuksiakin pitää siistiä; ovat lomamatkalla kasvaneet turhan pitkiksi. Taru antoi tapansa mukaan kullanarvoisia ohjeita. Siinä sitä onkin haastetta ja kysymysmerkkiä kerrakseen, kuinka saada onnistumaan kokonainen miesten puku kaikkine asiaan kuuluvine lisukkeineen. Osaako kukaan sanoa, mistä löytyisi miesten puvun kaavoja 1:12? 
Rauhaniemi sai myös ensimmäisen viherkasvinsa, niin ikään Tarun tekemä herkkä, ruukussa oleva köynöskasvi, olisiko päivänsini (sellainen kellomainen, sininen kukka, herttamaiset lehdet).

Nukkekoti- ja Lelun myyntipöydän ääreen kauppoja tekemään onnistuin vasta kolmannella (!) yrittämällä. Onneksi vielä jäljellä olivat juuri se Rauhaniemen keittiöön väriltään sopiva renginkaappi, ihana pannumyssy ja tulevan lastenhuoneen  pesukomuutti. Olenhan minä kuvissa nähnyt Marian hienoja töitä lukuisia kertoja, mutta eivät kuvat koskaan vedä vertoja sille, miltä ne näyttävät luonnossa. Kiitos Maria sinullekin upeista töistäsi ja monista, monista ohjeista ja neuvoista!! Tekemäsi luuta, pannumyssy, renginkaappi ja komuutti kuuluvat nyt ehdottomasti nukkekotini aarteisiin.

Tässä kuvat ostoksista:

1104535.jpg
1104530.jpg