Rauhaniemen suutari on saanut valmiiksi Vailin kengät! Kyllä! Totta se on!! Aikaa vierähti kotvasen verran, mutta niin suutari kuin Vailikin ovat niihin varsin tyytyväset (toivottavasti myös Virpi :0). Homma oli välillä lievästi sanottuna haasteellinen, koska Vaili tänne tullessaan oli luonnollisestikin laittanut itsensä kauniiksi vaatetusta ja kampausta myöten. Kovasti piti varoen neitiä käsitellä, etteivät nuttura ja vaatteet pitseineen tärveltyisi. Vanha neitiparka joutui suutarin edessä alistumaan varsin rohkeisiinkin ja kulmakarvoja nostattaviin asentoihin, mutta hän kesti kaiken, kuin mies.
Koska Vailin puku on niin kaunis, päätin tehdä hänelle fiinit kengät, jotka siis maalasin (vaikka ensin kylläkin ajattelin tehdä ne nahasta). Kokeilin eri tapoja nahan työstämisessä, mutta aina niistä tuli liian kömpelöt, vaikka nahka oli ohkaista. Tuo korkokenkä tuotti hankaluuksia, joten päädyin alkuperäiseen suunnitelmaan, maalaukseen. Lisäksi elävöitin kenkiä "napeilla", soljilla ja parilla ylimääräisellä "viivalla". Lopuksi vedin suojalakan päälle.
Vaili viipyy Rauhaniemessä vielä jonkin aikaa.
Tässä hän on lähdössä esittelemään uusia varsikenkiään.
... ja HELEIJAA! Helmat polviin! -Katsopas Anna, mitä Vaili on saanut!!
- "Oooiih, miten hienot"! Anna ei saa silmiään irti Vaili-tädin uusista kengistä!
- "Mammaaa, minäkin haluan tuollaiset"!
Tässä lähikuvaa pitsipöksyistä ja nappaskengistä.
- I painted these shoes using acrylic paint and decorated them with black pearls and tiny bucles. This porcelain doll, charming old lady, belongs to Virpi from dollhouse Kurjenpolvi and maker is a Finnish doll artist Taru Astikainen. Lovely dress and hair made by Virpi.
Alla vanha ruustinna on vienyt Vailin tulevaan kirjastoon ihailemaan uutta takkaa. Samalla hän purkaa ystävättärelleen murheensa varsin pahasta pälvikaljuuisuudestaan. Sylissä on peruukki, josta pitäisi saada ruustinna-paralle uusi tukka.
Kommentit