Hei vaan kaikille lukijoille pitkästä aikaa! Viimeisimmästä postauksesta onkin kulunut jo tovi, ja Rauhaniemi on tällä välin saanut olla kuta kuinkin rauhassa. Meillä on nimittäin 1:1-kodissa ollut pienimuotoista remppaa ja huonekaluprojektia, joten aika on mennyt lähinnä niissä merkeissä. Jaloissa pyörii lisäksi 5 kk:n ikäinen hurmaava skotlanninterrierin pentu, joten kiirettä ja menoa kyllä riittää! 

Ihanaa on taas välillä paneutua Rauhaniemen rakenteluun niin, että jotain valmistakin syntyy. Ruokasalin erkkerin olen viimein saanut kuntoon. Kurjenpolven Virpin vastalahjaksi virkkaamat pitsiverhot pääsivät nyt arvoiselleen paikalle. Ne sopivat mielestäni juuri niin täydellisesti erkkerin ikkunoihin, kuin alunperin kuvittelinkin. Kiitos Virpi suurenmoisesta ja ihanasta työstäsi, joka kruunaa ruokasalin menneen ajan tunnelman!!

Olemme asuneet nykyisessä 1:1-kodissamme nyt yli 1,5 vuotta viihtyen erinomaisesti. Muuton yhteydessä koko Rauhaniemi tuli sijoitettua alunperinkin hiukan huonoon paikkaan nimenomaan sähkötöiden kannalta. Niinpä koko talo on ollut pimeänä koko tämän ajan. Nyt tämä - liekö 60-kiloinen - nukketalo on vihdoin siirretty parempaan paikkaan, joten saan alkaa leikitellä taas sähkövalojenkin kanssa.

Jokohan sitä pääsisi vihdoinkin suunnittelemaan Rauhaniemen muidenkin huoneiden sisustusta? Mistähän sitä alkaisi?

Alla kuva erkkeristä semmoisena, kuin se tällä hetkellä on. Katsokaa voita Virpin virkkaamia verhoja!

Tässä lähikuva verhoista.